Kiitos Jeesus, elämä on vielä minussa. Kiitos rakas Luojani, sinä säästit minun lompakkoni pianon päällä ja amuletin vessassa. Olkoon niin, ettemme tunne tietä tulevaisuuteen, mutta silti ja kaikesta huolimatta olen varma siitä, että elämä pysyy minussa. Keuhkovammaliitolle terveisiä.
Harras, hartaus, mitä mahtavat tarkoittaa? Perin juurin käsittämätön sana. En ole kuullut ennen. Hartauskirjallisuus on yleensä pappien kirjoittamia mietelauseita, jotka ovat syntyneet suuren tuskan ja pimeyden kahleiden vuosien painon alla, ja niistä huolimatta. Harras merkitsee sitä, että tuntee maailman, ja siitä ja kaikesta huolimatta yhä ajattelee viisaita ja tavoittelee viisaita.
Johdanto: Hartaus on sielun ominaisuus, kun se on yhteydessä kuolemassa kituvan maailman keskellä johonkin elinvoimaiseen, kauniiseen ja rakkaaseen, eli Jeesukseen.
Elikkä, tuomiosunnuntaina kirkkoon kuulemaan, miten se papin harras ajatus on muovautunut vuosien painon ja kuoleman kahleiden paineen alla.
No, voin jo kuvitella kiduttajan hartaan toiveen päästä kuoleman kahleista. Voin kuvitella papin hädän, kun hän viimeisin voimin kohottaa miekkansa huutaakseen sotahuutonsa kaikkien kiduttajien puolesta ja voiman nostattamiseksi, rohkeudeksi ja pelastukseksi. Pappi lausuu: "Elämä kuoleman varjojen laaksoissa vaeltaa luottavaisin mielin kohti pelastusta, luottaen ylösnousemusvoimaan Jeesuksen sovittaessa kaikki syntimme ja pyyhkiessä kaikki kyyneleemme."
Sitten pappi lainaa Raamatusta kohtaa: Matt. 6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Sitten se homo sisällään hymyilee oivaltaessaan itsekin, että Raamattuun on kirjoitettu halventava laki, jolla pilkata niitä, jotka oikeasti osaavat elää hartaana, eivätkä vaella homojen ilossa olla irstaita ja saastaisia, ja aina uhmakkaita nokkeluudessaan, kun tuomiosunnuntai tarkoittaa elämän tuomitsemista, ei kiduttajan kuoleman tuomitsemista.
Siis, mitä on todellinen hartaus? Onko se sitä, että minä juoksen täällä tappamassa ja kiduttamassa toisia luotuja, joita en edes ihmiseksi tunnusta, vaan näen heidät pelkkinä matoina ja piruina? Onko hartaus sitä, että kohdistan kaiken huomioni vihaamiini ihmisiin, että saisin kuolettavan iskun ja lukisin seuraavan päivän lehdestä kuolinilmoituksen ja sitten ajattelisin: "Ah, minä voitin"? Onko hartaus taistelua? Epätoivoista taistelua saada jotenkin, jollakin keinoin toinen elävä olento, olkoon kuinka alkeellinen rakkaudessaan hyvänsä, hengiltä?
Ei!! Hartaus ei ole sitä, että keskityn tuomitsemaan toisia ihmisiä ja tarkkailen alituiseen heidän vikojaan, hämmennystään, kipujaan. Hartaus ei ole iloa siitä, että he ovat sairaita ja voimattomia. Mutta sen sanon, etten sääliä tunne, en sanoja lempeyden heille lausu, vaan annan Jumalan tuomita: Kelle syöpä, sille syöpä, kelle keuhkoahtauma, sille keuhkoahtauma. Minun ei tarvitse silitellä kiduttajien päätä, eikä haaskata heille yhtään hymyä. Kaikille ansioidensa mukaan.
Mutta siis hartaus: oliko se maailmankuvan rakentamista vihan vai rauhan varaan? Rauhan. Levollisuuden. Levon. Ilon. Onnen. Puhtauden. Itsenäisyyden. Omavaraisuuden. Keneltäkään ei tarvitse varastaa ollakseen onnellinen. Ketään ei tarvitse kiduttaa ollakseen jotakin. Keneltäkään ei tarvitse onnea riistää voidakseen kokea olevansa voimissaan. Kenenkään yli ei tarvitse kävellä ollakseen hetken 10 senttiä pitempi. Kidutus on ohimenevä, hetkellinen. Rauhan varaan rakennettu antaa perustuksen jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa: viisauden, jota ei sydämestä voi ilkeys viedä.
Kun minä menen tuomiosunnuntaina kirkkoon, minä kuuntelen kanttoria. Papin sanat ovat yhtä verenjuojan ininää korvissani. Minä katselen kirkkokansaa. Näen alastonta lihaa, joka viimeisin voimin uskaltaa hyökkäykseen sanoakseen: "arvon mekin ansaitsemme." Kysyn hiljaa mielessäni: "Ansaitsetteko? Oletteko aivan varma?" Kun lähden kirkosta, kävelen vapaan taivaan alla ja kiitän sadepisaroista, uusista kengistä, lisätiedosta ja lisätienestistä, viisaudesta ja kyvystä oppia, kehittyä, kasvaa ja rakastaa.
En mene tuomiosunnuntaina kirkkoon saadakseni tuoda julki kuvotukseni pappia kohtaan. Menen kuuntelemaan hänen hartaita ajatuksiaan, nauttimaan hänen viisaudestaan. Menen saadakseni olla hoitavien sanojen, rakastavien sanojen ja rauhan virran energiakentässä, parantumassa, luottamassa, saadakseni istua rauhassa ja saadakseni nauttia siitä, että minulle kerrotaan Jeesuksen rakkaudesta, Jeesuksen uskomattomasta, yliluonnollisesta voimasta parantaa, elvyttää ja tehdä kaikista terveitä ja ehjiä, onnellisia ja rakastavia. Menen kuulemaan. Menen oppimaan. Menen parantumaan. Menen ehtoolliselle.
